Coxassa tehdään vuosittain yli 8500 tekonivelleikkausta. Tekonivelleikkauksia tehdään polven, lonkan, olkapään, kyynärpään sekä nilkan niveliin. Eniten tehdään polvi- ja lonkkatekonivelleikkauksia, joita voidaan tehdä myös molemminpuolisena toimenpiteenä, jos potilaan terveydentila sen sallii. Tekonivelleikkaus tehdään useimmiten oireisen nivelrikon tai reuman aiheuttaman nivelmuutosten korjaamiseksi. Leikkauksen syynä voi olla myös tapaturman aiheuttama murtuma, synnynnäisen epämuodostuman jälkeinen nivelrikko tai esimerkiksi syövän aiheuttamat nivelalueen muutokset.
Osa tekonivelleikkauksista on ensileikkauksia ja osa uusintaleikkauksia. Uusintaleikkaus voi olla tarpeen esimerkiksi tekonivelen kuluman, irtoamisen tai infektion vuoksi. Uusintaleikkauksen jälkeen toipuminen kestää usein pidempää kuin ensileikkauksen jälkeen. Toipumisaikaan vaikuttavat muun muassa potilaan yleis- ja lihaskunto, nivelen liikkuvuus sekä psyykkiset ja elämäntilanteeseen liittyvät tekijät. Omaa kuntoutumista ja leikkauksen lopputulosta ei sen vuoksi kannata vertailla muihin.
Kuntoutumisohjeet ja -aikataulut ovat toimenpidekohtaisia ja poikkeavat jonkun verran toisistaan.
Polvileikkaus on ainoa tekonivelleikkaus, jonka jälkeen ei ole mitään liike- tai kuormitusrajoituksia. Hyvän liikkuvuuden ja lihasvoiman saavuttamiseksi polven säännöllinen liikeharjoittelu on erityisen tärkeää. Lihakset ovat olennainen tekijä tekonivelen toiminnassa, sillä ne sekä tukevat että liikuttavat tekoniveltä.
Lonkkaleikkauksessa avataan pienet syvät lonkan ulkokiertäjälihakset, minkä vuoksi ääriliikkeitä ja voimakasta eteen kumartumista tulisi välttää kahden kuukauden ajan. Tänä aikana suositellaan apuvälineiden käyttöä esimerkiksi pukeutumisessa ja tavaroiden nostamisessa lattialta. Lisäksi on huomioitava, että leikatun jalan tulisi olla ponnistustilanteissa hieman ulkokierrossa. Kahden kuukauden jälkeen lihasvoimaharjoittelua voi lisätä esimerkiksi kuntosaliharjoitteilla. Varsinaisia kanto- tai nostorajoituksia ei ole, mutta harjoitteiden tulisi sujua hallitusti.
Olkapään tekonivelleikkauksessa avataan sisäkiertäjälihas, minkä vuoksi ensimmäiset kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen ei saa tehdä vastustettuja sisäkiertoliikkeitä, ulkokiertoliikkeitä tai viedä yläraajaa taakse vartalon vierestä. Leikattuun käteen ei myöskään saa tukeutua eikä sillä saa kantaa, työntää tai vetää mitään ensimmäisten kuuden viikon aikana. Kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta on jälkitarkastus, ja jos toipuminen on edennyt odotetusti, voi sen jälkeen aloittaa lihasvoimaharjoittelun, kuten kuntosaliharjoitteet. Jatkossa ei ole varsinaisia nosto- tai kantorajoituksia. On kuitenkin tärkeää harjoittaa ensin olkapäähän hyvä liikkuvuus ja vasta sen jälkeen aloittaa lihasvoimaharjoittelu, asteittain kuormitusta lisäten. Iskumaista rasitusta, kuten halkojen hakkaamista, tulisi kuitenkin välttää loppuelämän ajan.
Kyynärpään tekonivelleikkauksessa saatetaan avata ojentajalihasta, minkä vuoksi aktiivista kyynärpään ojentamista vältetään kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen. Kyynärpään tekonivelleikatuille jää pysyvästi viiden kilon rajoitus kantamiseen ja nostamiseen. Iskumaista rasitusta on myös välitettävä loppuelämän ajan.
Nilkan tekonivelleikkauksessa pohjeluuta joudutaan avaamaan. Pohjeluun luutumisen ja proteesin kiinnittymisen vuoksi leikkauksen jälkeen on noudatettava kuormitusrajoituksia liikkuessa. Neljän viikon kuluttua leikkauksesta kuormitusta lisätään asteittain, kunnes saavutetaan täysi painovaraus. Kuuden viikon jälkeen poistetaan kipsi ja aloitetaan nilkan liikeharjoitteet. Kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta on jälkitarkastus. Nilkan tekonivel ei kestä raskasta, iskumaista ja tärähtävää liikuntaa esimerkiksi juoksemista tai pallopelejä, joten näitä tulee välttää loppuelämän ajan.
Tekonivelleikkauksen jälkeen kipujen määrä ja kesto on yksilöllistä. Suurin osa potilaista tarvitsee säännöllistä kipulääkitystä 1-3 kuukautta leikkauksen jälkeen. Toisilla kipulääkkeen tarve jatkuu pidempään, ainakin satunnaisena rasituksen jälkeisenä käyttönä. Kipulääkkeiden käyttö on alkuvaiheessa erityisen tärkeää, jotta nukkuminen, liikkuminen ja harjoittelu ohjeiden mukaan onnistuvat.
Kylmähoito lievittää kipua sekä auttaa turvotuksen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Kohoasento vähentää kyynärpään, polven ja nilkan turvotusta. Myös lymfahoito voi helpottaa turvotusta leikkauksen jälkeen. Kuukauden kuluttua leikkauksesta kannattaa kokeilla lempeää vesiliikuntaa, joka myös vähentää turvotusta. Suosittelemme fysioterapiakäyntiä omassa terveyskeskuksessa tai työterveydessä 4–6 viikon kuluttua leikkauksesta. Käynnillä voidaan seurata kuntoutumisen etenemistä ja antaa yksilöllisiä ohjeita harjoitteluun. Turvotusta voidaan hoitaa myös kinesioteippauksella käyttäen lymfatekniikkaa. Fysioterapeutti voi neuvoa teippien laitossa ja ohjata leikkausarven käsittelyä sekä lihaskalvojen liikkuvuutta parantavaa käsittelyä.
Leikkaushaava paranee yleensä 1–2 viikossa. Haavahakaset tai ompeleet poistetaan 10–14 vuorokauden kuluttua leikkauksesta kotikunnan terveyskeskuksessa, työterveydessä tai yksityisellä palveluntarjoajalla. Syvemmät kudokset paranevat noin 6–8 viikossa, mutta lihasvoiman ja -kestävyyden palautuminen kestää useita kuukausia, jopa vuoden. Pintahermojen toipuminen on yksilöllistä ja voi kestää vuoden tai pidempäänkin.
Polven tekonivelleikkauksessa katkeaa pieniä tuntohermoja, minkä vuoksi arven ulkosyrjässä on usein kämmenen kokoisella alueella ihotunnon muutoksia. Alue saattaa olla yliherkkä kosketukselle, tunnoton tai tunnoltaan heikentynyt. Toipuminen on yksilöllistä. Joillakin tuntoaisti palautuu jo kolmessa kuukaudessa, kun taas toisilla palautuminen voi kestää yli vuoden. Joillekin polven ulkosyrjään voi jäädä pysyvästi heikommin tunteva alue, tämä ei kuitenkaan vaikuta polven toimintaan. Hermojen palautumista ei voi ennakoida eikä nopeuttaa itse.
Lonkkaleikkauksissa leikatun alaraajan pituutta voidaan tarvittaessa lisätä suunnitellusti 0,5–1,5cm. Lonkkapotilaat kokevat usein, että leikattu alaraaja on liian pitkä, vaikka pituutta ei olisi lisätty. Tämä tunne johtuu asennon muutoksesta ja lantion alueen lihasepätasapainosta. Useimmiten pituuseron tunne häviää muutaman kuukauden kuluttua leikkauksesta. Alaraajojen pituuseromittauksia suositellaan tehtäväksi vasta noin puolen vuoden kuluttua leikkauksesta, jolloin lantion alueen lihakset ovat vahvistuneet eikä suuria muutoksia lantion hallinnassa odoteta tapahtuvan. Mikäli toipilasaikana on kävelyä haittaavaa pituuseron tunnetta, voi kenkään laittaa irtopohjallisen liikkumisen helpottamiseksi. Pysyviä kengän korotuksia kannattaa teetättää suutarilla aikaisintaan puolen vuoden kuluttua leikkauksesta.
Alaraajan lyhentämistä leikkauksen yhteydessä ei yleensä tehdä. Toimenpide olisi raskaampi sekä riskialttiimpi ja aiheuttaisi kuormitusrajoituksen leikkauksen jälkeen, jolloin kuntoutumisaika pidentyisi oleellisesti.
Lonksumiset ja naksumiset ovat tyypillisiä sekä polvi- että lonkkaleikkauksen jälkeen. Äänet voivat johtua tekonivelestä tai niveltä ympäröivistä pehmytkudoksista, kuten jänteistä. Polvileikatut voivat kokea kipua ja väljyyttä polvessa erityisesti sivuttaissuunnan väännöissä, esimerkiksi kyljellään maatessa tai leikatulla jalalla peittoa nostaessa. Lonksumista saattaa esiintyä myös kävellessä. Pehmytkudosten napakoitumisen ja lihasten vahvistumisen myötä nämä tuntemukset vähenevät ensimmäisten vuosien aikana.
Tekonivelpolven koukistusliikeala jää yleensä pienemmäksi kuin terveen nivelen. Useimmilla koukistusliikeala on 115–130 astetta vuoden kuluttua leikkauksesta, mikä on toiminnallisesti riittävä liikkuvuus esimerkiksi pyörän polkemiseen tai portaiden kulkemiseen sujuvalla vuorotahdilla. Jos liikerajoitusta on ollut kovin merkittävästi ja pitkään ennen leikkausta, saattaa liikeala jäädä suppeammaksi. Omatoiminen ja säännöllinen harjoittelu ensimmäisen vuoden aikana on erityisen tärkeää, jotta pehmytkudoksiin saadaan joustavuutta, lihaksiin voimaa ja niveleen sitä kautta lisää liikkuvuutta.
Apuvälineitä tarvitaan leikkauksen jälkeen, mutta tarpeen kesto on yksilöllistä. Osa potilaista pystyy luopumaan kyynärsauvoista tai rollaattorista jo muutaman viikon kuluttua leikkauksesta, ainakin sisätiloissa liikkuessaan, kun taas toisilla apuvälineen käyttö voi jatkua useita kuukausia. Kivut, lihaskunto ja tasapaino määrittelevät kuinka pitkään apuvälineitä tarvitaan. Jos potilas on ennen leikkausta ontunut pitkään tai tarvinnut kävelyn apuvälinettä, lihaksisto on saattanut heikentyä ja sauvoista luopumiseen tarvitaan silloin pidempi aika, joskus jopa vuosi. Apuvälineen käyttöä suositellaan niin kauan kuin kävely aiheuttaa kipua tai ontumista. Joillakin potilailla apuvälineen tarve voi olla elinikäinen muiden nivelten, selkäoireiden tai sairauksien vuoksi.
Osalla potilaista on saattanut olla jo vuosia nivelessä virheasentoa ja liikerajoitteita ennen tekonivelleikkausta. Leikkauksessa nivelen asento muuttuu, ja polvileikkauksessa nivelen kuormitusakseli oikaistaan. Niveltä ympäröivien pehmytkudosten sopeutuminen uuteen asentoon vie kuukausia, jopa vuoden tai kaksi. Useita kuukausia tekonivelleikkauksen jälkeen on tyypillisesti leikatun nivelen rasituskipua, liikkeellelähdön kipua ja kankeutta sekä leikkausalueen turvotusta. Asennon muutoksen vuoksi kipuja saattaa esiintyä myös muissa nivelissä, esimerkiksi polvipotilailla alkuvaiheessa nilkassa.
Tekonivelleikkauksen lopputulosta kannattaa arvioida aikaisintaan vuoden kuluttua toimenpiteestä. Polvi- ja lonkkaleikkauksen jälkeen aloitetaan kuntoutuminen kevyillä liikeharjoitteilla ja lyhyillä kävelyharjoituksilla. Kuukauden kuluttua voi aloittaa kuntopyöräilyn ja kevyen vesiliikunnan. Kahden kuukauden kuluttua voi mennä jo kuntosalille, mutta harjoittelu aloitetaan kevyesti, ensin liikkeillä ilman vastusta tai hyvin kevyellä vastuksella. Vähitellen vastusta ja toistomääriä voi lisätä. Liian raskaat harjoitukset voivat kipeyttää niveltä ja lihaksia, mikä hidastaa toipumista voi aiheuttaa harjoitteluun takapakkia. Lihasvoimien, -kestävyyden, tasapainon ja koordinaation kehittyminen vie kuukausia. Vasta neljän kuukauden kuluttua leikkauksesta toipuminen on tarpeeksi pitkällä, jotta on mahdollista aloittaa raskaat liikuntalajit, joissa tulee juoksua, hyppyjä ja nopeita suunnanmuutoksia.
Kuntoutumisen kokonaiskuvassa on tärkeää muistaa, että jokaisella potilaalla on omat yksilölliset edellytyksensä toipumiseen. Toiselle voi riittää arkiaktiivisuus, kun taas toisen tarvitsee tehdä valtavasti töitä nivelliikkuvuuden ja lihasvoimien eteen, jotta pääsee samaan tulokseen. Ikä, lähtötilanne ja muut sairaudet vaikuttavat leikkauksen lopputulokseen ja toipumisen kestoon. Omalla aktiivisella, positiivisella ja kärsivällisellä asenteella pääsee kuitenkin ajan kanssa omaan tilanteeseensa nähden parhaimpaan mahdolliseen tulokseen. Coxan potilasopas, nettisivujen videoharjoitukset sekä asiakaspalvelun fysioterapeutit tukevat omatoimista kuntoutumista. Mikäli lisätukea tarvitaan, voi hakeutua fysioterapiaan työterveyden, terveyskeskuksen tai yksityisen palveluntarjoajan kautta. Eri järjestöt sekä kuntien ja kaupunkien liikuntatoimet tarjoavat myös monipuolisesti liikuntaryhmiä, joihin kannattaa osallistua toipilasvaiheen jälkeen. Liikkumisen iloa jokaiselle!
Blogitekstin kirjoittajana Coxan fysioterapeutti Anne Henriksson