Kokometalliset lonkan tekonivelet ja haitallinen metallireaktio

Coxa Metal-on-Metal research group (CoMeR) on poikkitieteellinen tutkimusryhmä, jonka tavoite on selvittää haitallisen metallireaktion riskitekijöitä ja taustamekanismeja. CoMeR perustettiin 2010, kun Englannin terveysviranomaiset julkaisivat ensimmäisen varoituksen liittyen kokometallisiin lonkan tekoniveliin. Loppuvuonna 2010 Tekonivelsairaala Coxassa aloitettiin tämän tyyppisen tekonivelen saaneiden potilaiden systemaattinen seuranta kokoveren koboltti- ja kromi-pitoisuuksien mittauksilla. Lisäksi metallihäivetekniikkaa hyödyntävät lonkan magneettikuvantamiset (MARS-MRI) aloitettiin mahdollisen metallireaktion toteamiseksi. Vuosien kuluessa potilaiden seuranta on muuttunut systemaattiseksi ja säännölliseksi osaksi riskiryhmien hoitoa. Heti alusta asti potilaiden hoidon ja seurannan lisäksi on keskitytty korkealaatuisen tieteellisen tutkimuksen tekemiseen liittyen metallireaktion esiintyvyyteen, riskitekijöihin, syntymekanismeihin sekä hoidon tuloksiin ja seulontamenetelmien hyödyllisyyteen.

COMER on vahvasti poikkitieteellinen tutkimusryhmä, jossa on mukana kliinikkoja, kliinisiä tutkijoita, muskuloskeletaaliradiologeja sekä kudospatologeja. Lisäksi COMER tekee kansainvälistä yhteistyötä Ison-Britannian huippuyliopistojen (University College London ja Oxford University) ortopedisten tutkimusryhmien kanssa.

Tutkimusryhmästä on julkaistu kolme väitöskirjaa, yli 10 syventävien opintojen opinnäytettä sekä kymmeniä kansainvälisissä vertaisarvioiduissa lehdissä julkaistuja tieteellisiä artikkeleita.

Ryhmän vastuullinen johtaja

Dosentti Antti Eskelinen

Tutkimusaiheen nykytilanne

Tutkimusaiheesta on käynnissä aktiivisia tutkimuksia.

Yhteistyötahot

TAYS Patologian klinikka, University College London, Oxford University

Tieteelliset julkaisut aiheesta

2024

Rajamäki A, Lehtovirta L, Niemeläinen M, Reito A, Parkkinen J, Peräniemi S, Vepsäläinen J, Eskelinen A. Mild aseptic lymphocyte-dominated vasculitis-associated lesion (ALVAL)-type reactions also present in patients with failed knee prostheses. Bone Joint Res. 2024 Apr 4;13(4):149-156. doi: 10.1302/2046-3758.134.BJR-2023-0255.R1.

2022

Reito A, Lainiala O, Berryman F, Dunlop DJ, Eskelinen A, Matharu GS. Long-term changes in blood metal ion levels in patients with hip resurfacing implants: implications for patient surveillance after 10 years follow-up. Hip Int. 2023 Sep;33(5):864-871. doi: 10.1177/11207000221104396. Epub 2022 Jul 17.

2021

Manninen E, Lainiala O, Karsikas M, Reito A, Jämsä P, Eskelinen A. Do cobalt or chromium accumulate in metal-on-metal hip arthroplasty patients who have mild, moderate, or severe renal insufficiency? Bone Joint J. 2021 Jul;103-B(7):1231-1237. doi: 10.1302/0301-620X.103B7.BJJ-2020-0836.R2.

Lainiala O, Karsikas M, Reito A, Eskelinen A. Whole blood chromium concentration is very rarely elevated independently of whole blood cobalt. Sci Rep. 2021 Jun 11;11(1):12352. doi: 10.1038/s41598-021-91512-9

2020

Honkasaari N, Lainiala O, Laine O, Reito A, Eskelinen A. No association between blood count levels and whole-blood cobalt and chromium levels in 1,900 patients with metal-on-metal hip arthroplasty. Acta Orthop. 2020 Dec;91(6):711-716. doi: 10.1080/17453674.2020.1827191. Epub 2020 Oct 2.

Bergiers S, Hothi H, Henckel J, Eskelinen A, Skinner J, Hart A. Does diametrical clearance influence the wear of Pinnacle hip implants? Bone Joint Res. 2020 Aug 25;9(8):515-523. doi: 10.1302/2046-3758.98.BJR-2019-0195.R2. eCollection 2020 Aug.

Lainiala O, Reito A, Nieminen J, Eskelinen A. Complications and re-revisions after revisions of 528 metal-on-metal hips because of adverse reaction to metal debris. Acta Orthop. 2020 Aug;91(4):365-371. doi: 10.1080/17453674.2020.1748351. Epub 2020 Apr 14.

Pietiläinen S, Mäntymäki H, Vahlberg T, Reito A, Eskelinen A, Lankinen P, Mäkelä K. Repeated cobalt and chromium ion measurements in patients with bilateral large-diameter head metal-on-metal ReCap-M2A-Magnum total hip replacement. Acta Orthop. 2020 Aug;91(4):378-382. doi: 10.1080/17453674.2020.1751940. Epub 2020 Apr 14.

2019

Reito A, Lehtovirta L, Parkkinen J, Eskelinen A. Histopathological patterns seen around failed metal-on-metal hip replacements: Cluster and latent class analysis of patterns of failure. J Biomed Mater Res B Appl Biomater. 2020 Apr;108(3):1085-1096. doi: 10.1002/jbm.b.34460. Epub 2019 Aug 13.

Lehtovirta L, Reito A, Lainiala O, Parkkinen J, Hothi H, Henckel J, Hart A, Eskelinen A. Host-specific factors affect the pathogenesis of adverse reaction to metal debris. BMC Musculoskelet Disord. 2019 May 4;20(1):195. doi: 10.1186/s12891-019-2578-0.

Lainiala OS, Reito AP, Nieminen JJ, Eskelinen AP. Declining Revision Burden of Metal-on-Metal Hip Arthroplasties. J Arthroplasty. 2019 Sep;34(9):2058-2064.e1. doi: 10.1016/j.arth.2019.04.058. Epub 2019 May 2.

Mäntymäki H, Lankinen P, Vahlberg T, Reito A, Eskelinen A, Mäkelä K. Repeated cobalt and chromium ion measurements in patients with large-diameter head metal-on-metal ReCap-M2A-Magnum total hip replacement. Acta Orthop. 2019 Jun;90(3):243-248. doi: 10.1080/17453674.2019.1595469. Epub 2019 Apr 4.

2018

Lehtovirta L, Reito A, Parkkinen J, Peräniemi S, Vepsäläinen J, Eskelinen A. Association between periprosthetic tissue metal content, whole blood and synovial fluid metal ion levels and histopathological findings in patients with failed metal-on-metal hip replacement. PLoS One. 2018 May 16;13(5):e0197614. doi: 10.1371/journal.pone.0197614. eCollection 2018.

Pemmari A, Leppänen T, Paukkeri EL, Eskelinen A, Moilanen T, Moilanen E. Gene expression in adverse reaction to metal debris around metal-on-metal arthroplasty: An RNA-Seq-based study. J Trace Elem Med Biol. 2018 Jul;48:149-156. doi: 10.1016/j.jtemb.2018.03.014. Epub 2018 Mar 20.

Matharu GS, Eskelinen A, Judge A, Pandit HG, Murray DW. Revision surgery of metal-on-metal hip arthroplasties for adverse reactions to metal debris. Acta Orthop. 2018 Jun;89(3):278-288. doi: 10.1080/17453674.2018.1440455. Epub 2018 Mar 1.

2017

Lehtovirta L, Reito A, Parkkinen J, Hothi H, Henckel J, Hart A, Eskelinen A. Analysis of bearing wear, whole blood and synovial fluid metal ion concentrations and histopathological findings in patients with failed ASR hip resurfacings. BMC Musculoskelet Disord. 2017 Dec 11;18(1):523. doi: 10.1186/s12891-017-1894-5.

Lainiala O, Reito A, Jämsä P, Eskelinen A. Mild or moderate renal insufficiency does not increase circulating levels of cobalt and chromium in patients with metal-on-metal hip arthroplasty. Bone Joint J. 2017 Sep;99-B(9):1147-1152. doi: 10.1302/0301-620X.99B9.BJJ-2016-0773.R2.

Reito A, Lehtovirta L, Lainiala O, Mäkelä K, Eskelinen A. Lack of evidence-the anti-stepwise introduction of metal-on-metal hip replacements. Acta Orthop. 2017 Oct;88(5):478-483. doi: 10.1080/17453674.2017.1353794. Epub 2017 Jul 18.

Laitinen M, Nieminen J, Reito A, Pakarinen TK, Suomalainen P, Pamilo K, Parkkinen J, Lont T, Eskelinen A. High blood metal ion levels in 19 of 22 patients with metal-on-metal hinge knee replacements. Acta Orthop. 2017 Jun;88(3):269-274. doi: 10.1080/17453674.2017.1283846. Epub 2017 Jan 26.

2016

Hothi HS, Eskelinen AP, Berber R, Lainiala OS, Moilanen TP, Skinner JA, Hart AJ. Factors Associated With Trunnionosis in the Metal-on-Metal Pinnacle Hip. J Arthroplasty. 2017 Jan;32(1):286-290. doi: 10.1016/j.arth.2016.06.038. Epub 2016 Jun 29.

Paukkeri EL, Korhonen R, Hämäläinen M, Pesu M, Eskelinen A, Moilanen T, Moilanen E. The Inflammatory Phenotype in Failed Metal-On-Metal Hip Arthroplasty Correlates with Blood Metal Concentrations. PLoS One. 2016 May 26;11(5):e0155121. doi: 10.1371/journal.pone.0155121. eCollection 2016.

Reito A, Lainiala O, Elo P, Eskelinen A. Prevalence of Failure due to Adverse Reaction to Metal Debris in Modern, Medium and Large Diameter Metal-on-Metal Hip Replacements – The Effect of Novel Screening Methods: Systematic Review and Metaregression Analysis. PLoS One. 2016 Mar 1;11(3):e0147872. doi: 10.1371/journal.pone.0147872. eCollection 2016.

2015

Reito A, Parkkinen J, Puolakka T, Pajamäki J, Eskelinen A. Diagnostic utility of joint fluid metal ion measurement for histopathological findings in metal-on-metal hip replacements. BMC Musculoskelet Disord. 2015 Dec 22;16:393. doi: 10.1186/s12891-015-0851-4.

Lainiala OS, Moilanen TPS, Hart AJ, Huhtala HSA, Sabah SA, Eskelinen AP. Higher Blood Cobalt and Chromium Levels in Patients With Unilateral Metal-on-Metal Total Hip Arthroplasties Compared to Hip Resurfacings. J Arthroplasty. 2016 Jun;31(6):1261-1266. doi: 10.1016/j.arth.2015.11.045. Epub 2015 Dec 17.

Reito A, Elo P, Nieminen J, Puolakka T, Eskelinen A. Gluteal muscle fatty atrophy is not associated with elevated blood metal ions or pseudotumors in patients with a unilateral metal-on-metal hip replacement. Acta Orthop. 2016 Feb;87(1):29-35. doi: 10.3109/17453674.2015.1094713. Epub 2015 Oct 1.

Sarhadi VK, Parkkinen J, Reito A, Nieminen J, Porkka N, Wirtanen T, Laitinen M, Eskelinen A, Knuutila S. Genetic alterations in periprosthetic soft-tissue masses from patients with metal-on-metal hip replacement. Mutat Res. 2015 Nov;781:1-6. doi: 10.1016/j.mrfmmm.2015.08.006. Epub 2015 Aug 29.

Reito A, Elo P, Puolakka T, Pajamäki J, Eskelinen A. Femoral diameter and stem type are independent risk factors for ARMD in the large-headed ASR THR group. BMC Musculoskelet Disord. 2015 May 15;16:118. doi: 10.1186/s12891-015-0566-6.

Lainiala O, Reito A, Elo P, Pajamäki J, Puolakka T, Eskelinen A. Revision of Metal-on-metal Hip Prostheses Results in Marked Reduction of Blood Cobalt and Chromium Ion Concentrations. Clin Orthop Relat Res. 2015 Jul;473(7):2305-13. doi: 10.1007/s11999-015-4156-6. Epub 2015 Jan 27.

2014

Reito A, Elo P, Puolakka T, Pajamäki J, Nieminen J, Eskelinen A. Repeated magnetic resonance imaging in 154 hips with large-diameter metal-on-metal hip replacement. Acta Orthop. 2014 Dec;85(6):570-6. doi: 10.3109/17453674.2014.961868. Epub 2014 Sep 19.

Lainiala O, Elo P, Reito A, Pajamäki J, Puolakka T, Eskelinen A. Comparison of extracapsular pseudotumors seen in magnetic resonance imaging and in revision surgery of 167 failed metal-on-metal hip replacements. Acta Orthop. 2014 Sep;85(5):474-9. doi: 10.3109/17453674.2014.934189. Epub 2014 Jun 23.

Reito A, Moilanen T, Puolakka T, Pajamäki J, Eskelinen A. Repeated metal ion measurements in patients with high risk metal-on-metal hip replacement. Int Orthop. 2014 Jul;38(7):1353-61. doi: 10.1007/s00264-014-2300-7. Epub 2014 Mar 18.

Reito A, Puolakka T, Elo P, Pajamäki J, Eskelinen A. High prevalence of adverse reactions to metal debris in small-headed ASR™ hips. Clin Orthop Relat Res. 2013 Sep;471(9):2954-61. doi: 10.1007/s11999-013-3023-6. Epub 2013 Apr 30.